Laadukkaat kotimaiset akvarelliliidut kymmenen värin kauniissa rasiassa. Liidut ovat paperoituja, niiden pituus on 90mm ja halkaisija 10mm.
Valmistettu Suomessa.
Wennströmin akvarelliliidut ovat vesiliukoisia, runsaspigmenttisiä, korkealaatuisia ja hyvin valoa kestäviä väriliituja. Akvarelliliiduilla voi yhdistää piirtämisen, värittämisen ja siveltimellä maalaamisen. Liiduilla voi piirtää myös ikkunaan niiden vesiliukoisuuden ansiosta.
Porvoon Teknillinen tehdas on perustettu vuonna 1907. Yritys on aloittanut toimintansa Porvoon Aunelassa sijaitsevassa rakennuksessa, jonka vanhimmat osat ovat 1870-luvulta.
1930-luvulla tehtaalla oli saksalainen tekninen johtaja, joka oli perehtynyt erilaisten vahapohjaisten aineiden valmistukseen. Hänen tuotekehityksensä pohjalta valmistetaan edelleen suurin osa tuotteista. A. Wennström Oy osti yrityksen vuonna 1992, jolloin toiminta siirtyi Artjärvelle.
A. Wennström Oy on toiminut Suomessa vuodesta 1931 alkaen. Tehdas muutti Artjärvelle 1970-luvun alussa. A. Wennström Oy:n tuotevalikoima on laajentunut vuosien varrella, mutta se toimii yhä perheyrityksenä.