FIMO-massat ovat uunissa kovetettavia polymeerimassoja. Fimolla valmistat esimerkiksi superhienoja korunosia, helmiä tai miniatyyriesineitä. Korupiikit ynnä muut korujen kiinnitykseen tarvittavat osat voit upottaa fimomassaan ennen uunissa kovettamista, ettei niitä tarvitse liimailla jälkeenpäin. Jos kuitenkin haluat liimata, valitse esimerkiksi erittäin pitäväksi kuivuva koruliima.
FIMO Leather Effect -massoilla saat aikaan nahkamaisen pinnan, ja lopputulos jää taipuisaksi vielä uunissa kovettamisen jälkeenkin.
FIMO Leather Effect -sarjan lisäksi löytyy niin sanotut perusmassat FIMO Soft -sarjasta sekä FIMO effect -sarjan tehostemassat. Softeja löytyy myös erikseen valikoituina trendikkäinä kausiväreinä.
Valmiit työt Leather Effectistä kovetetaan uunissa 130°C:ssa noin 30min ajan. Alustana voit käyttää esimerkiksi uunipeltiä, jonka päällä tavallinen tulostuspaperi. Tulostuspaperi antaa mattaisen pinnan suoraan siihen kosketuksessa olevalle osalle. Jos haluat pinnasta kiiltävän, koveta massaa uunissa esimerkiksi kiiltävän kaakelipalan päällä.
Massa ei päästä hajuja, joten uunia voi käyttää normaalisti heti FIMO-paiston jälkeen.
FIMO-massan työstämiseen suosittelemme merkin omia työkaluja. Älä käytä puukaulinta tai -alustaa, sillä massa tarttuu herkästi kiinni. Suosittelemme alustaksi esimerkiksi marmori- tai kaakelilaattaa tai vain tavallista leivinpaperia. Kaulimeksi sopii Fimon oma akryylikaulin. Voit käyttää kaulitsemiseen myös vaikka juomalasia tai tyhjää hillopurkkia. Lopputuloksen voi halutessaan viimeistellä kiiltävällä FIMO-lakalla.
Fimomassa sopii käytettäväksi melkein kaikenikäisille (5+). Pakkauksessa on massaa 57g.