Tässä sormivärilajitelmassa on 4kpl upeasti kimaltelevaa metallisävyä. Kyseessä ei siis ole mitkään ihan tylsät perussormivärit! Marabun vesipohjaiset värit on kehitetty pieniä taiteilijoita silmällä pitäen, joten ne ovat erittäin turvalliset ja miellyttävät ihan pienillekin lapsille. Värien levittäminen on lapsellisen helppoa! Värejä voi yhdistellä oman mielensä mukaan.
Kermaisia värejä voidaan levittää sormien lisäksi myös esimerkiksi sienellä, lastalla tai siveltimellä. Väri soveltuu monelle pinnalle, sillä se tarttuu paperiin, kartonkiin, puuhun, lasiin ja muovikalvolle. Se ei valu, on nopeasti kuivuvaa ja hyvin peittävää.
Väri peseytyy käsistä vaivatta, samoin muiltakin pehmeiltä pinnoilta: pesemiseen tarvitset vain haaleaa (30°C) vettä ja saippuaa. Värit peseytyvät pois myös useammilta tekstiileiltä. Kannattaa ensin liottaa tekstiiliä kylmässä vedessä.
Sormivärien valmistuksessa on käytetty vain kosmetiikkateollisuudessakin hyväksyttyjä ainesosia ja pigmenttejä. Väreihin on lisätty maun kitkeräksi tekeviä ainesosia, joten pienemmät taiteilijat eivät mielellään laita värejä suuhunsa. Sormivärit noudattavat Eurooppalaisia turvallisuusstandardeja.
Lajitelmassa on 4kpl 100ml metallinsävyistä sormiväripurkkia: ruusu, violetti, sininen ja hopea.
Sormivärejä suositellaan vähintään 2 vuotta täyttäneille taiteilijoille.