Djecon DIY-, eli tee se itse -hiuspannat ovat hauska askarteluprojekti, jossa tehdään kauniita hiuspantoja helmistä. Pakkauksessa on tarvikkeet neljän hiuspannan tekemiseen, joten se soveltuu mainiosti yhteisiin leikkeihin tai vaikkapa teemasynttäreille. Mukana tulee myös yksi alusta jossa helmiä voi asetella haluttuun järjestykseen ja vaihdella niiden paikkoja ennen pujottamista. Helmiä on myös helppo pujottaa panta-aihioihin alustan avulla. Kuvallisessa ohjevihkossa on ohjeet pantojen tekoon.
Tarvikkeiden metalliosat ovat nikkelivapaita.
Suositusikä: 8-14 vuotta.
Paketin koko 21×24×2,5cm.
Ranskalaisen Djecon valmistamat lelut ja askartelutuotteet ovat erittäin laadukkaita ja turvallisia. Yritys on perustettu jo vuonna 1954, mistä lähtien he ovat kehittäneet tuhansia erilaisia opettavaisia leluja ja muita lapsille suunnattuja tuotteita. Kaikki tuotteet läpäisevät tarkat testit sekä ennen tuotantoa, sen aikana että valmistumisen jälkeen. Vaikka laatu, turvallisuus ja estetiikka ovat Djecolle itsestäänselvyyksiä, tärkeintä on lasten mielenkiinnon ja ihmetyksen herättäminen, mielikuvituksen rikastuttaminen sekä se, että lapset innostuvat itse jatkamaan tutkimusretkiään.